Voi hyvänen aika!

Olen nyt ilmoittautunut Lotan kanssa elämämme ensimmäiseen agilitykilpailuun! Lupasin akuutissa milelehäiriössä Seijalle, että osallistun Tampereella, syksyllä, yhdistyksemme rotumestaruuskilpailuun, jos hän tulee tuomariksi meidän keväällä järjestämäämme Open Show:hun.. Nyt on siis tullut aika lunastaa huolettomasti annetut lupaukset ja startata "like a very first time".  Voihan video.. paniikki alkaa jo nyt nostaa päätään. Unohdan radan varmasti..., unohdan pannan kaulaan..., unohdan kummalta puolelta aloitetaan pujottelemaan,... unohdan odottaa aloitusmerkkiä, ... unohdan oman nimeni..., unohdan koirani nimen...

voi voi, kun toi nilkkakin revähti ja ...kamerakin meni rikki... ja

Käsittämätöntä, miten jännittävää voi kisojen odottaminen olla. Kuinkahan  mielenkiintoinen on olotila kilpailupäivänä.. alle nelikymppisten infarktit.. ovatko ne yleisiä.???

 

Tässä alapuolella on muuten viimeinen kuva kamerallani ennen sen väkivaltaista menehtymistä Näsijärven rantakallioihin.

( jumalauta, ne on muuten liukkaita..)

Toivottavasti saan talouteni sen verran balanssiin, että saan pikaiseti hankittua uuden pokkarin ennen kuin kaikkea mielenkiintoista alkaa tapahtua :)